Koronasta huolimatta meillä Meri-Lapissakin alkaa kevät olla jo pitkällä ja lumikinos takapihalta hupenee huimaa vauhtia. Mielikin on kovin virkeä, kun aurinko paistaa ja linnut laulavat. Ulkona liikkuessa haistan mullan tuoksun ja sormia syyhyttää päästä puutarhan kimppuun. Lumilapio saa lähteä varastoon, haravaa en sentään kehtaa vielä tuoda pihalle. On ihanaa, kun saa vaihtaa Kuomat lenkkareihin. Askelkin tuntuu niin kevyeltä ja virtaa riittää niin minussa kuin uusissa tennareissanikin. Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille.

Kesälajien harrastajat, pyöräilijät ja sauvakävelijät alkavat vallata pyörätiet. Ilahduttavan paljon onkin liikkujia liikkeellä, ihan koko perheinäkin. Itse suosin kuitenkin vielä tässä vaiheessa kevättä, kun talven hiekoitussoraa ei ole puhdistettu pyöräteiltä pois, kävelyä joko sauvoilla tai ilman. Sauvojen avulla saa mukavasti liikettä yläkroppaan ja pidettyä hyvin kävelyssä reipasta tempoa yllä. Suomen ladun sauvakävelyoppaasta löydät vinkit paitsi oikeanmittaisten sauvojen hankintaan niin myös oikeanlaiseen sauvakävelytekniikkaan. Jos kävely sauvojen kanssa kiinnostaa tai niiden hankinta on ajankohtaista, niin kannattaa käydä kurkkaamassa opasta.
Kävelitpä sitten sauvojen kanssa tai ilman, jo puolen tunnin reippaalla kävelyllä on monipuoliset terveyshyödyt. Lyhytkin kävelylenkki kannattaa, koska reipas kävely treenaa sekä luustoa, lihaksia että kestävyyttä. Kotilieden terveys -artikkeliin on koottu 11 hyvää syytä kävellä edes puoli tuntia päivittäin. Tästä pääset artikkeliin.
Vaikka reipas kävely antaa terveysliikunnan näkökulmasta parhaan hyödyn, on tutkittu, että iäkkäillä naisilla (tutkimus tehtiin keskimäärin 79 vuotiaille) kevyt päivittäinen liikunta ja fyysinen aktiivisuus kuten esim. rauhallinen kävely ja puutarhatyöt riittävät sydänriskien pienentämiseen. Kotiaskareiden ja pikkupuuhastelujen merkitystä ikäihmisten mahdollisimman pitkään kotona pärjäämiseen ei tulisikaan koskaan aliarvioida. On siis ihan hyvä, jos niitä mummon portaita ei lakaise joka kerta siellä käydessään, mikäli mummo on siinä kunnossa, että kykenee tekemään sen itsekin. Tutkimus löytyy täältä.
Viipyilevän ja nautiskelevan luonnossa liikkumisen merkitystä terveyteen ja hyvinvointiin ei pidä myöskään unohtaa. Itse nautin suunnattomasti ennen kaikkea aamulenkeistä koiran kanssa, silloin matkan teko on verkkaista ja on aikaa kuunnella luonnon sekä maailman ääniä. Tämä on mielestäni ihan paras tapa aloittaa päivä, niin arkena kuin vapaallakin.
Metsän ja luonnon terveysvaikutuksia onkin tutkittu paljon. Metsän myönteiset vaikutukset näkyvät jo viidessätoista minuutissa, kertoo Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta Ylen haastattelussa. Jutussa on haastateltu myös kliinisen allergologian emeritusprofessori Tari Haatelaa, joka kehottaa liikkumaan luonnossa ja tuottamaan jotain omaa ruokapöytään esim. takapihalla, terassilla tai kukkaruukussa. Koko jutun pääset lukemaan tästä.
Me suomalaiset olemme etuoikeutetussa asemassa, koska meillä on puhdas ja luonnollinen luonto, joka on lähellä meitä. Harvoin sitä kuitenkaan tulee edes ajatelleeksi. Joskus voi myös käydä niin, ettei vain ”näe metsää puilta”. Matkailu avartaa myös tässä asiassa ja niin kävi minullekin. Lomailin helmi-maaliskuussa Yhdysvalloissa, New Yorkissa. New York on kaupunki, joka ei nuku koskaan. Autojen ja hälytysajoneuvojen ääni on jatkuvaa. Ihmisiä on paljon ja äänet sen mukaisia.

Upeista ja mahtavista pilvenpiirtäjistä huolimatta minua henkilökohtaisesti kuitenkin puhutteli eniten se, että keskellä miljoonakaupunkia on säilytetty suuri puisto Central Park. Siellä kaupunkilaiset harrastavat, ulkoilevat sekä viettävät aikaa perheen ja ystävien kanssa. Puisto oli siisti ja hyvin kunnossapidetty. Osa alueista oli säilytetty hyvinkin luonnonmukaisena, joten jonkinlaisen kosketuksen siellä sai luontoon, mutta ei siellä omasta rauhasta ollut tietoakaan. Taiteilijat esittelivät taitojaan ja väkeä oli arkipäivänäkin enemmän liikkeellä kuin ruskaruuhkassa lapissa. Ei siis kannata lähteä merta edemmäs kalaan.
Nautitaan meidän omista metsistä ja niiden rauhasta, ladataan akkuja ja pysytään terveinä!
Terkuin Tiia