Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Ohjaajat

We are a small team of talented professionals with a wide range of skills and experience. We love what we do, and we do it with passion. We look forward to working with you.

Kaisa Palokangas

Kehonhuolto, Toiminnallinen venyttely ja rentoutus, Lavis

Olen reilut kolmekymmentä vuotta seurassa toiminut jäsen sekä seura-aktiivi. Aloitin 9-vuotiaana jumppakoulussa ja olen saanut voimistelun harrastajana mukavia muistoja useilta suurkisareissuilta sekä esiintymismatkoilta. Nuoruudessa olin lisäksi mukana seuran tanssiryhmässä. 19-vuotiaana aloitin ohjaajana lasten ryhmissä sekä satujumpan että jumppakoulun parissa. Sain koulutusta voimisteluliiton kautta ja suoritin lastenohjaajan kursseja. 

Valmistuttuani sairaanhoitajaksi vuorotyö vei mukanaan enkä pystynyt sitoutumaan ohjaukseen, mutta jatkoin seuran johtokunnassa alkuun sihteerinä ja sitten puheenjohtajana. Seuratyö on tutustuttanut minut moniin uusiin ihmisiin.  Ensimmäisillä aikuisten jumppatunneilla muistelen käyneeni jo 13 vuotiaana ja jumppaamista en ole lopettanut missään vaiheessa.

Tällä hetkellä ole kahden teinin äiti ja esikoiseni oli mukana jo kolmen kuukauden ikäisenä ensimmäisessä johtokunnan kokouksessaan. Perheemme on erittäin liikunnallinen. Harrastamme yhdessä suunnistusta, hiihtoa, laskettelua ym. ulkoilua. Arki on aika vauhdista. Osaan kyllä myös heittäytyä rennoksikin.

Lasten ja työn myötä heräsi kiinnostus oman vartalon jaksamiseen. Kuopuksen syntymän myötä innostuin kehonhuollosta ja erityisesti pilateksestä. Kroppani vaati kahden raskauden jälkeen vahvistusta. Lisäksi sairaanhoitajan työssä joudun miettimään omaa fysiikkaa erilaisissa hoitotilanteissa.

Olen ohjannut jo useamman vuoden kehonhuoltoa ja kouluttautunut Pilates-ohjaajaksi Helsingissä Lisäksi olen käynyt erilaisia kehonhuollon koulutuksia voimisteluliiton koulutuksissa. Tällä hetkellä työni on mahdollistanut sen, että pystyn ohjaamaan myös toiminnallista venyttelyä. Ajoittain minua tapaa myös tuuraamassa muilla seuran tunneilla.

Tunnit ovat äidin omaa aikaa ja koska ohjaan, niin tunneilta ei ole syytä olla pois. Koko perhe tietää sen🙂 

Marjo Huhtanen

Tehotreeni Kokkokangas

Olen toiminut ohjaajana liki 15 vuotta.

Tykkään, että jumppa on yksinkertaista, mutta tehokasta. Jokainen liikkuu oman kehonsa ehdoilla, mutta tykkään haastaa ihmisiä ylittämään itseään ja yhdessä tekemällä kannustaa jokaista tekemään parhaansa.

Jumppa on henkireikä itselleni ja toimistotyöntekijänä tärkeä osa ylläpitää työkykyä. Väsymyksenkin vallatessa on ihanaa huomata kuinka jumpan jälkeen tulee energisempi olo.

Jalkapallo on toinen elämäni. Olen mukana lasteni kautta joukkuejohtajan ja valmennuksen tehtävissä.

Rakastan yhdessä tekemisen riemua ja intoa jalkapallossa ja samaa on myös ryhmäliikunnassakin. Vaikka teen yksilönä töitä, olen osa muuta joukkoa ja parhaimmillaan saan voimia ohjaajasta ja niistä muista kanssaihmisistä.

Pidetään hyvä henki jumpalla. Ja jumppaajien toiveet ja palautteet otan aina mielelläni vastaan.

Jaana Patokoski

Liikkuvat lanteet, RVP, Lavis

Olen kahden pienen lapsen äiti ja melkoinen kotihiiri. Tykkään puuhastella lasten kanssa niin ulkona kuin sisälläkin. Liikunta on aina ollut osa elämääni ja kroppani kyllä kertoo heti, jos liikuntamäärä on ollut syystä tai toisesta vähäistä. Teen paljon kotitreenejä ja kaksi pientä peronal traineria pitävät minut aktiivisena myös treenien ulkopuolella. Treeneissä suosin kehonpainoharjoittelua, vastuskuminauhoja ja kahvakuulia. Parasta terapiaa on tanssia niin, että hiki lentää ja kroppa liikkuu musiikin mukana täydellisessä flowtilassa, enkä uhraa pienintäkään ajatusta sille miltä tanssini todellisuudessa näyttää.

Jumppia olen ohjannut reilun kymmenen vuoden ajan. Ohjaajaurani alkoi Tornion Naisvoimistelijoilla ja olen vetänyt jumppia myös kansalaisopistolla ja kuntosalilla. Olen käynyt niin Voimisteluliiton koulutuksia kuin muitakin ryhmäliikunnanohjaajan koulutuksia. Tanssilliseen puoleen hurahdin Zumban rantauduttua Tornioon. Muita koulutuksia on kertynyt mm. kahvakuulasta, erilaisista workshopeista ja tanssiliikunnan ohjaaja koulutuksesta.

Noin kymmenen vuotta sitten menin liian varhain TNV:n tunnille ja ohjaaja sattui ikään kuin ohimennen kysymään, että olenko ikinä ajatellut ohjaavani tunteja. Olihan se mielessä käynyt. Elettiin joulukuuta ja ennen kuin tajusinkaan, ohjasin jo tammikuussa ensimmäistä tuntiani ikinä. Jännitti ihan mielettömästi (ja jännittää muuten edelleenkin, varsinkin kauden ensimmäiset ohjaukset), mutta jäin kuitenkin koukkuun, enkä nykyään osaa ajatella elämääni ilman jumppaohjauksia.

Jumppaajamme on ihanan rentoa ja rempseää porukkaa. Tunneilla juttu lentää ja hymy on herkässä. Meidän jumppareista huokuu mahtava energia ja ilo, mikä auttaa ohjaajaakin jaksamaan myös niinä päivinä kun olisi tehnyt mieli jäädä sohvalle köllöttelemään 😉

Miia Keränen

Tuuraaja

Olen harrastanut liikuntaa eri muodoissa lapsesta asti. Tykkään erityisesti ulkoilusta, tanssista ja kehon painolla tehtävistä lihaskuntotreeneistä. Neljän lapsen äitinä saan myös paljon hyötyliikuntaa kotona 😊

Kävin liikunnanohjauksen peruskurssin v.2014 ja olen siitä lähtien ohjannut ryhmäliikuntaa lapsille ja aikuisille. Olen myös suorittanut voimisteluliiton kurssin aikuisten ryhmäliikunnan ohjaamiseen. Naisvoimistelijoihin tulin mukaan pari vuotta sitten ja olen nauttinut tosi paljon yhteisistä jumpista ja niiden suunnittelusta.

Fiilis on aina mahtava tuntien jälkeen!

Tuija Päätalo

Lavis, Kuntojumppa Pudas

Olen jumppiin hurahtanut luokanopettaja, jonka elämään ryhmäliikunta tuli noin kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen tämä harrastus onkin vienyt mennessään. Ohjaan monenlaisia erilaisia ryhmäliikuntatunteja mutta erityisen lähellä sydäntäni on tanssiminen. Lavatanssit ovat kuuluneet elämääni jo useamman vuosikymmenen ajan, ja vaikka kiireisenä, ruuhkavuosia elävänä perheenäitinä ei lavoille enää niin usein pääsekään, on iso pelastus ollut Lavis lavatanssijumppa. Kun kuulin tästä uudesta liikuntamuodosta, tiesin heti, että se on minun juttuni. Lavis onkin valloittanut sydämeni ja luonut myös elämääni jotain uutta, sillä toimin sivutoimisesti toiminimellä tällä hetkellä Lavis Oy:n Pohjois-Suomen aluekouluttajana, eli koulutan uusia Lavisohjaajia alueellemme sekä järjestän Laviksen ideapäiviä pohjoiseen.

Kaikkein eniten kuitenkin nautin Lavistuntien ohjaamisesta, ja ilokseni olenkin saanut tätä hommaa tehdä TNVlle jo useamman vuoden ajan. Ja meillä on aina niin hauskaa tunneilla, että ei voi muuta kuin tulla hyvälle mielelle.

Veera Kurtti

Dance4fun

Olen ollut ohjaajana Tornion Naisvoimistelijoilla kaksi vuotta. Olen ohjannut aikuisten ja lasten ryhmiä.

Harrastan ryhmäliikunta tunneilla käymistä itsekin ja siksi innostuinkin ohjaamisesta. Lisäksi vapaa-ajalla pyörailen ja käyn uimassa. Tykkään liikkua, koska silloin pääsen rentoutumaan arjesta ja saa ns. ”heittää aivot hetkeksi narikkaan”. 🙂

Jenny Lilleberg

Jumppakoulu 7-8 v ja 9-11 v

Olen psykologiasta sekä taiteesta innostunut lukiolainen.

Yläasteen loppupuolella aloitin apuohjaajana Satujumpissa sekä Jumppakoulussa ja nyt olen neljättä vuotta mukana Tornion Naisvoimistelijoissa.

Lasten ohjaaminen on piirtämisen ja salilla käymisen lisäksi ehdotonta lempparihommaa. Huippua, kun pääsee mukaan leikkimään ja käyttämään mielikuvitusta!

Neea Jokiniemi

Satujumpat

A short bio with personal history, key achievements, or an interesting fact.

Tiia Kauppinen

Kevennetty kuntojumppa, Miesten jumppa, Lavis

Olen omat lapset pesästä lennättänyt kolmen lapsen aktiivinen mummo, jonka rakkaimpiin harrastuksiin kuuluvat terveysliikunta, hevoset ja tanssi. Tykkään myös kuunnella äänikirjoja ja liikkua luonnossa. Ja jotta aika ei kävisi pitkäksi ja tekeminen vaan loppuisi, suoritan parhaillaan töiden ohessa liiketalouden ammattikorkeakouluopintoja iltaisin.

Ohjaajaurani olen aloittanut Tornion Naisvoimistelijoilla noin viisi vuotta sitten. Parina viime vuonna olen lisäksi vetänyt jumppia myös alueemme kansalaisopistoilla. Tuntini koostuvat erilaisista liikkuvuus- ja lihakuntoharjoitteista, joita tehdään joko välineillä tai ilman. Välineinä suosin käsipainoja, keppiä ja kuminauhaa. Tavoitteenani on pitää jumppien ohjelma monipuolisena muttei liian haastavana.

Kohdallani ohjaajaksi päätyminen oli vähän sattuman kauppaa. Kuljin aikanaan Tornion Naisvoimistelijoiden jumpalla Arpelassa ja jumpan loppuminen ohjaajapulan vuoksi näytti todennäköiseltä. Niinpä lupasin ottaa Arpelan ryhmät hoidettavaksi yhdeksi kaudeksi, mutta tällä tiellä sitä vaan ollaan kuitenkin edelleen.

Porukka on aina liikkeellä reippaalla ja iloisella mielellä. Kanssajumppareista pidetään huoli ja hommia tehdään hiki hatussa muttei hampaat irvessä. Jumppaa on joka kerta yhtä kiva tulla vetämään, huolimatta siitä, että joskus kotoa lähteminen saattaakin laiskottaa. Kiitos Teille ihanat jumpparit, kun liikutatte myös meitä ohjaajia.

Iida Myllymäki

Dance4fun

Olen tällä hetkellä ohjannut yhden kauden ja on kyllä ollut todella mukavaa ja ihanaa nähdä iloiset ja nauravat kasvot viikoittain.

Harrastin tanssia, mutta lopetin sen. Tällä hetkelle ulkoilen ja metsästän uutta harrastusta.

Liikumisesta saa aina virtaa ja puhtia päivään 🙂

Tuuli-Mari (Kuksu) Ylönen

Putaan Kuntojumppa

Tykkään liikkua ja urheilla kehon mukaan, aina ei tarvitse jaksaa tai kiinnostaa. Luotan siihen, että keho kertoo, kun pitää levätä tai jälleen liikkua.

Äänikirjat ja musiikki kulkevat urheilussa mukana tsemppajana ja motivaationa.


Urheilutaustaa minulta löytyy sen verran, että olen noin viisi vuotta käynyt salilla enemmän ja vähemmän tavoitteellisesti. Juoksen jonkin verran ja haaveena olisikin maraton tai edes puolikas. Talvisin hiihdän mielelläni. Tennis on tullut kesällä viimeisimpänä lajina tutuksi. Haaveena minulla olisi joskus kokeilla myös crossfittiä.


Tykkään kokeilla uusia juttuja ja innolla odotankin mitä tämä matka tuo tullessaan!

Taina Kaasila

Putaan Kuntojumppa

Liikunta on ollut lähes aina iso osa elämääni. Jumpilla olen käynyt paljonkin, mutta ohjaajana en ole ennen toiminut.

Syksyllä 2020 on tarkoitus vetää elämäni ensimmäiset jumpat. Vaikka uusi ura ohjaajana jännittääkin hurjasti, olen silti innoissani.

Harrastan myös ratsastusta ja käsitöitä. Virkkuukoukun lisäksi kädessäni pysyy myös vasara. Aina on joku puuhastelu menossa 🙂


Haluatko ryhtyä ohjaajaksi? Ota rohkeasti yhteyttä.


Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: