Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Kuplivaa odotusta

Mennyt ja edelleen käsillä oleva korona-aika on ravistellut paitsi yhteiskunnan, niin myös yksilöiden totuttuja toimintatapoja. Lomilla ei ole päässyt jo ehkä perinteiseksi muodostuneelle ulkomaan matkalle, vaan on täytynyt etsiä ja keksiä uusia loman viettotapoja. Myös vapaa-ajan touhut ovat monella menneet uusiksi, kun tutuiksi käyneet ryhmäliikuntatunnit ovat suurimmalta osin olleet tauolla. Tällä hetkellä katsomme kuitenkin luottavaisesti tulevaan, seuraten tilanteen kehittymistä käynnistellen jumppia varovasti ja pikkuhiljaa.

Viime viikolla ohjaajat kokoontuivat ohjaajapalaverin merkeissä suunnitellen tulevaa kautta innolla. Vaikka tuleva edelleen pelottaa ja arveluttaa, huokui porukasta kova tsemppi ja tekemisen meininki. Eniten ohjaajia tuntuu jännittävän oma jumppakunto, joka on pääsyt rapistumaan itse kelläkin. Lohduttavaa on, että olemme kaikki samassa veneessä, jokainen omana yksilöinä mutta yhdessä.

Jumppamatto kainaloon ja menoksi. (Kuva: Pixabay)

Huomenna vihdoin koittaa se suuri päivä kun saa pakata jumppakassin ja lähteä jumpalle. Tapaa vanhoja ja uusia jumppaystäviä, pääsee irrottautumaan arjesta ja kuntoilun jälleenaloittamisen kynnys ylittyy. Syke nousee, hengästyttää, paita kastuu ja lihaksia hapottaa, ai että olenkin odottanut tätä hetkeä. Etkö sinäkin? Ja se tunne jumpan jälkeen, sitä ei oikeasti voita mikään. Raukeus, rentous ja hyvä mieli, patteri on ladattu. Seuraavana päivänä lihakset ilmoittavat olemassaolostaan ja muistuttavat siitä, että olisi ehkä pitänyt aloittaa sittenkin vähän rauhallisemmin. Myös ohjaajalle saattaa tulla lähetettyä ”kiitosajatus” tehokkaasta ohjelmasta. Saattaapa sitä joskus mieleen hiipiä myös ajatus omasta hulluudestakin.

Tänään aurinko hellii meitä säteillään syystuulen heilutellessa puita. Mikä mahtavin keli lähteä ulkoilemaan ja valmistautua huomiseen. Itse suuntaan tallihommien jälkeen ystävieni kanssa kohti Ylitorniota ja Aavasaksan näköalatornia rauhalliselle kävelylenkille, jonka jälkeen menemme kesän viimeisille jäätelöille jonnekin kivaan paikkaan.

Mukavaa sunnuntaita myös sinulle, ihana kun olet ❤
Nähdään huomenna Putaan hallilla maanantain kuntojumpan merkeissä!

Koronavapain halauksin
Tiia ja muut ohjukset

Advertisement

Tauko tekee hyvää…

…myös blogillemme. Olemme päättäneet hiljentyä blogimme suhteen hetkeksi ja kerätä ideoita ja ajatuksia, jotta voimme tarjota teille mielenkiintoista ja liikuttavaa luettavaa ensi vuoden puolella.

Nyt on hyvä aika nauttia loppukaudesta jumpaten virtuaalisesti kotonamme ja pitää itsestämme huolta. Hiljennytään myös hiljalleen loppuvuoden viettoon ja vietetään ihana tunnelmallinen joulu lähimpien ja rakkaittemme seurassa. Suunnataan katseet kohti uutta vuotta. Kuluva vuosi jää kyllä meidän jokaisen mieleen ja TNV:n kuten muidenkin liikuntapalveluita tuottavan tahon toimintamallit ja totutut tavat ovat joutuneet uusien haasteiden eteen.

Olemme kiitollisia siitä, että olette kulkeneet kanssamme nämä erilaiset jumppakaudet vuoden 2020 aikana. Toivottavasti olemme voineet antaa teille hyvää oloa ja mukavia jumppahetkiä, vaikkakin osittain videoiden välityksellä.

Vaikka kukaan meistä ei omista kristallipalloa, suuntaamme silti toiveikkaina katseemme kohti tulevaa vuotta. Pieniä muutoksia tulee tarjontaamme ja yksi niistä on, että virtuaalijumppa jatkuu myös kevät kaudella automaattisesti. Uusi mahdollisuus on ilmoittautua myös pelkästään virtuaalijumppaan, jolloin voimme taata myös riskiryhmäläisille liikunnan riemua jokaiselle viikolle.

Mukavaa joulun odotusta. Pysytään terveinä ja nähdään virtuaalijumpilla!

T. TNV:n johtokunta ja ohjaajat

Kuva Myriams-Fotos Pixabaystä

Virtuaalijumppaa

Syyskautta on jäljellä vielä vajaa pari kuukautta ja jumpillamme on käynyt mukavasti porukkaa. Kiitos siitä kuuluu teille kaikille ihanille jäsenillemme, jotka viikosta toiseen liikutte kanssamme jumppapaikoilla. Syksyn edetessä on myös tilanteet muuttuneet ja korona nostaa jälleen enemmän päätänsä kesän ja alkusyksyn jälkeen.

TNV aloitti virtuaalijumpat lokakuussa ja nyt on mahdollista tilata itselle loppukauden hikitreenit kotiin ilmoittautumalla jäsentieto-ohjelmassa virtuaallijumppa ryhmään. Ilmoittaututumisaikaa on aina sunnuntaihin 8.11. saakka, joten mukaan ehtii vielä! Syyskauden jäsenmaksun maksaneet saavat virtuaalijumpat sähköpostiinsa ilman erillistä ilmoittautumista. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet löydät nettisivuiltamme.

Joka viikko uusi jumppa ilmestyy sähköpostiin youtube linkkinä ja on käytettävissä aina kauden loppuun saakka. Näin kauden aikana kertyy monipuolinen kattaus kotitreeneihin, joista voi valita mieleisen jumpan tehtäväkseen vaikka useampaan kertaan 🙂 Kotijumppiin saa myös mukavasti vaihtelua, kun voi valita juuri sen jumpan, minkä kokee sopivimmaksi juuri sinä hetkenä.

Kuva rob9040 Pixabaystä

Virtuaalijumpilla vaihtuvat niin ohjaajat kuin teematkin. Mukana on niin lihaskuntoharjoittelua kuin kehonhuoltoakin. Vaihtuva ohjaaja takaa monipuolisen kattauksen kotona tehtäviin jumppahetkiin. Jokainen virtuaalijumppa kestää vähintään 30 minuuttia. Valitettavasti virtuaaliseen tarjontaamme emme saa tanssillisia tunteja mukaan, sillä olemme kohdanneet haasteita musiikinkäytön suhteen.

Ohjaajamme ovat jälleen uuden äärellä ja pieniä teknisiä ongelmia on ollut havaittavissa. Toivomme jäseniltämme kärsivällisyyttä näiden suhteen. Pyrimme ratkaisemaan ongelmat aina mahdollisimman pian, jotta voisimme taata jokaiselle jumppaajallemme mahdollisimman vaivattoman ja mukavan treenituokion.

Lopuksi vielä pieni muistilista jokaiselle virtuaalijumppaajalle:

  1. Päivitä puhelimesi selainversio mahdollisimman uuteen (jos et pääse suoraan linkistä videoon, kopioi linkkirivi ja liitä se internetselaimen osoiteriville.)
  2. Varaa itsellesi rauhallinen ja mahdollisimman avara tila, jossa mahdut liikkumaan loukkaantumatta
  3. Laita mieleiset jumppakamppeet, joissa on hyvä liikkua
  4. Varaa lähellesi jumppa-alusta/jumppamatto, vesipullo ja mahdolliset jumpalla käytettävät välineet
  5. Liiku ja nauti!

Antoisia virtuaalijumppia (ja tietysti myös jumppapaikoilla tehtyjä jumppia) toivottaa:

TNV:n ohjaajat

Jumppalihakset tosi toimissa

Tänä vuonna talven ensilumi ei satanut seesteisen hiljaisena, ripotellen siroja hiutaleita tuulessa tanssien, vaan lumi temposi taivaalta kerta rytinällä kunnon kinokseksi saakka. Syksyinen maisema vaihtui kuin taikaiskusta talviseksi ja moni kotitalous kaivoi kiireen vilkkaa kolan ja lumilapion esille. Yön aikana kattojen päälle kellistynyt lumikasa rytisi maahan iloisesti lasketellen kuin lapsi leikkipuiston liukumäessä, eikä siinä muu aamulla auttanut, kuin alkaa huhkimaan kasaa pois ikkunoiden alta.

Kuva PublicDomainPictures Pixabaystä

Lumenpukkaaminen on kovaa työtä. Hiki saattaa tulla jo pelkästä ajatuksesta. Puskiessani kolaa kerta toisensa jälkeen kosteahkoon, lohkareiksi sumppuuntuneisiin paakkuihin rupesin miettimään, miten hienolta tuntuukaan juuri nyt omistaa jumpalla treenatut pakarat ja reisilihakset, puhumattakaan Laviksella ja tanssillisella liikunnalla harjaantuneeseen aerobiseen kuntoon ja hyvään hapensaantikykyyn. Edellinen RVP tunti muistutteli kovasta treenistä edelliseltä päivältä ja tunsin kuinka lihakseni tekivät tosissaan töitä, jotta lumimassan sai siirrettyä parempaan talteen metsän reunalle. Ähertäessäni lumikinoksen kimpussa mieleeni juolahti, kuinka kovasti puuskuttaisin puolikuolleena, jos en liikkuisi säännöllisesti ja pitäisi monipuolisesti huolta kunnostani.

Tätä se talven ”Winter Wonderland” on parhaimmillaan ❤

Jumpilla tehdään pääsääntöisesti lihaskuntoharjoitteita omaa kehonpainoa hyödyntäen. Omalla kehonpainolla tehty liikuntahetki on yksi arvokkaimmista. Todellisuudessahan emme tarvitse valtavia lihaksia (piilolihakset ovat erittäin käytännölliset), vaan perus hyvinvointi, jaksaminen ja itsensä kannatteluhan ovat kaikkein tärkeintä olipa ihminen ”vauva taikka vaari”. Vaikka jumpalla ei kasvateta mitään valtavaa hauista tai kehitetä fittnessvartaloita, on siitä hurjasti hyötyä voimaa tarvittavissa arjen askareissa. Erikseen on sitten ne työt, jotka vaativat hevosen tai muulin voimat. Niihin kannattaa suosiolla sitten hankkiakin se hevonen tai muuli.

Jumppalihakseni selvisivät testistä eivätkä kalvenneet valkoisiksi kuten edessäni tarmokkaasti tönöttänyt lumikinos. Täten totean, että lumenpukkauslihaksisto saa jatkaa jumpilla käyntiä ympäri vuoden, jotta se pysyisi mahdollisimman toimintakykyisenä. Huojentavaa on myös kuulla, ettei aina tarvitse lähteä salille lihaksia hankkimaan kun oma keho on yksi parhaimmista voimailuvälineistä. Joten ei muuta kuin kyykkäämään 😉 …ja jumpalle, tottakai!

-Jaana

Hiljenny, kuuntele, voimaannu

Syksyllä on ihana hiljentyä tummenevan illan varjoihin, sytyttää kynttilöitä, kääriytyä vilttiin ja villasukkiin ja nauttia lämmintä juotavaa tekemättä hetkeen yhtään mitään. Annetaan ajatustemme valtateiden virrata hetki. Ilman älylaitteita, ilman telkkarin syöttämiä valmiita ajatuksia. Kuunnellaan hetki itseämme, kuunnellaan hengitystämme, kysytään itseltämme miltä minusta tuntuu, mitä minulle kuuluu?

Omiin ajatuksiin uppoutuminen ja tuijotus tyhjään tekee hyvää meille kaikille. Ympäröivä maailma täyttyy entistä enmmän ulkoisista virikkeistä ja tietovirrasta. Huomaamattamme vieraannumme omista ajatuksistamme ja sisäisen äänen kuuntelusta. Ajatusvirtaan uppoutuminen rentouttaa ja palauttaa ja auttaa meitä jaksamaan arjessa paremmin.

Monelle syksy on aikaa, jolloin aloitetaan jotain uutta. Tehdään kenties lupauksia itsellemme uudesta elämäntavasta, aloitetaan uusi harrastus, kevennetään lautasen sisältöä tai opetellaan uusia taitoja. Uusien juttujen listalle voisimme nostaa myös hiljentymisen ja pysähtymisen. Otetaan itsellemme tietoisesti säännöllisiä taukoja arjen askareista ja annetaan ajatusten liitää, rentoudutaan ja vedetään syvään henkeä, löydetään sisäinen rauha, joka kannattelee meitä läpi kiireen ja suoritusten. Kysytään samalla itseltämme mitä me oikeasti haluamme.

Itsensä kuuntelememinen ja pysähtyminen voi auttaa selvittämään tunnetilojamme ja todellisia tarpeitamme. Fyysinen hyvinvointi tukee ja ylläpitää mielenhyvinvointia, mutta yhtä lailla meidän tulee keskittyä ja panostaa henkiseen hyvinvointiimme. Oikeiden tarpeiden kuunteluun löytyy hyvät vinkit Kodin Kuvalehden artikkelista muutaman vuoden takaa.

Uusien taitojen opettelussa maltti on valttia. Jos hiljentyminen ja pysähtyminen on vierasta arjessasi, kannattaa sitä harjoitella pikku hiljaa. Voit aloittaa kevyesti sulkemalla puhelimesi, suusi ja silmäsi. Istuudu mukavaan asentoon. Keskity hengitykseesi ja anna rauhan valloittaa mielesi ja kehosi. Kolme minuuttia riittää, siitä on hyvä aloittaa.

Seuramme tarjoaa rauhallisia tunteja, joilla pääset kuuntelemaan itseäsi ja pitämään huolta niin fyysisestä kuin henkisestäkin hyvinvoinnistasi. Tiistaisin Seminaarin koululla Kehonhuoltotunnilla liikutaan hengitykseen keskittyen, mikä auttaa meitä rauhallisempaan suorittamiseen. Torstaisin Kivirannan koululla tarjoamme venyttely ja rentoutumistunnin, jolloin ajatusvirta saa laukata vapaasti. Rauhallinen musiikki, oman kehon kuuntelu ja hyvän olon voimaannuttava vaikutus ovat omiaan näille kahdelle jumpalle, jotka tarjonnastamme löytyvät. Vaikka olisitkin tottunut liikkumaan ”hiki hatussa” ja rakastat itsesi ylittämistä fyysisellä kuormittavuudella, voit löytää uuden ulottuvuuden hyvinvoinnissasi rauhallisemmilla tunneilla. Tervetuloa kokeilemaan ja kuuntelemaan itseäsi.

Euroopan liikkujan viikko

Tällä viikolla eli 19.9.-22.9. vietetään Euroopan liikkujan viikkoa. Viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Tänä vuonna kampanjan teema on vähäpäästöinen liikkuminen ja sen mahdollistaminen kaikille.  Oletko koskaan pohtinut mitä vaikutuksia liikkumisellasi voisi olla?  Teetkö päivittäin tietoisia valintoja liikkumisesi suhteen vai oletko vain rutinoitunut käyttämään esimerkiksi omaa autoasi työmatkaliikenteessä?

Kuva Pixabay

Liikkujan viikolla edistetään tietenkin kävelyä ja pyöräilyä, mutta myös muita kestävän liikkumisen muotoja, kuten etätyötä, joukkoliikennettä ja vähäpäästöistä autoilua. Tänä vuonna olemme heränneet huomaamaan myös etätyön positiivisia vaikutuksia koronakurimuksen keskellä, ja yksi näistä, varmaankin tärkeimmistä, ovat ilmastovaikutukset. Koronakaranteenien aikana esimerkiksi Kiinassa huomioitiin merkittäviä ilmanlaadun paranemisia, kun ihmiset eivät autoilleet ulkona yhtä paljon kuin normaalisti.

Tiistaina 22.9.vietetään Auton vapaapäivää. Suomessa Auton vapaapäivää on vietetty vuodesta 2000 ja sen juuret juontavat 1990-luvulle, jolloin ympäri Eurooppaa järjestettiin  teemapäiviä ja tempauksia, joilla haluttiin kiinnittää huomiota lisääntyvän liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin sekä joukkoliikenteen kehittämiseen.  Olisiko sinulla kenties mahdollisuus mennä töihin esim. kävellen tai pyörällä? LIPASTO-laskentajärjestelmän mukaan tieliikenteen hiilidioksidipäästöistä noin 54 % syntyi henkilöautoista. Eli pienet teot voisivat olla mahdollisesti portti kohti suurempaa, parempaa muutosta.  Ilmatieteenlaitoskin lupaa kaunista ilmaa, joten sää ei ole esteenä. Arkiliikunnan positiiviset vaikutukset tukevat työssäjaksamista ja samalla luonto kiittää. 

Jos pyöräily tai kävely eivät ole vaihtoehtoja sinun kohdallasi, voisitko ajatella muita ratkaisuja?  Joukkoliikenne ja kimppakyydit ovat myös hyvä vaihtoehto liikkumiselle. Esimerkiksi Kemissä Auton vapaapäivänä kaupunki tarjoaa ilmaisen joukkoliikenteen koko päivän ajan.

Ota siis rohkea askel kohti uutta, ympäristöystävällisempää toimintaa ja valitse liikkumiseen henkilöauton sijaan jokin muu vaihtoehto. Vedä esim. lenkkarit jalkaan ja tuulitakki päälle, lähde töihin puoli tuntia aikaisemmin ja nauti kirpakkaasta ja värikkään kauniista syyssäästä. Ennen kuin huomaatkaan, uudesta vaihtoehdosta tulee osa päivittäistä rutiiniasi ja saat tilalle hyvää mieltä, kunnonkohotusta ja vielä hyvän omantunnon ympäristösi huomioimisesta.

Roolit uusiksi

Niin useana syksynä olen jännityksestä täristen suunnittelut jumppia ja valmistautunut uuteen kauteen. Noussut sitten innosta puhkuen lavalle ohjaamaan iloisia jumppaajia.

Tänä vuonna kaikki oli toisin. Heinäkuussa, monen vuoden kipuilujen jälkeen, sain uuden lonkan. Niinpä kesä ja alkusyksy on pitänyt ottaa rauhallisemmin. Vaikka jalka onkin parantunut ihan hyvin, menee tämä syksy kuitenkin hieman vähemmillä ohjauksilla.

Liikuntaa en ole kuitenkaan täysin hylännyt, ja lonkan erinomainen nopea paraneminen on mahdollistanut sen, että olen päässyt itse harrastamaan ja kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja. Ohjaajasta onkin tullut ohjattava, ja se on ollut hauskaa vaihtelua.

Ryhmäliikuntatunti ovat hyvä keino ylläpitää ja kohottaa kuntoa, myös ryhmäliikunnan ohjaajalle. Kuva: Pixabay.com

Tarkastelin seuramme monipuolista liikuntatarjontaa ja päädyin siihen, että parhaiten minulle sopii tällä hetkellä kevennetty kuntojumppa. Myöskään minulle niin rakasta Lavista en hylkää, vaan tulen testaamaan ”uusien” ohjaajiemme tunteja.

Niinpä nappasin jumppa-alustan kainaloon ja lähdin keskiviikkona Kivirannan koululle jumppaamaan. Paikalle oli minun lisäkseni saapunut parisenkymmentä jumppaajaa, joten turvavälit säilyivät hyvin. Alkulämmittelyssä huomasin, että ohjaajan seuraaminen askeleissa ei olekaan niin helppoa, varsinkin kun on vuosien ajan tehnyt kaikki liikkeet peilikuvana. Mutta Tiian selkeistä kuvioista pääsi nopeasti jyvälle ja jäsenet rupesivat lämpenemään.

Yllättävän hyvin pystyin tekemään myös lihaskuntoliikkeitä. Ainoastaan lattialta ylös nouseminen vaati kohdallani enemmän aikaa kuin muilla jumppaajilla, mutta tunti oli hienosti rakennettu niin, että edestakaisin ei tarvinnut montaa kertaa punnertaa. Aluksi tehtiin liikkeitä pystyasennossa ja lopputunti liikkeet painottuivat enemmän alustalle.

Ryhmäliikuntatunnit tarjoavat monipuolista lihaskuntoa ylläpitävää ja kehittävää liikuntaa. Kuva: Pixabay.com

Siinä puhistessa ja punaisena puuskuttaessa näki ja koki konkreettisesti sen, miten tärkeä ohjaajan persoona on jumppaajille. Kun itseltä rupesi usko loppumaan ja oli juuri luovuttamassa niin ohjaajan kannustava puhe sai pusertamaan vielä sen viimeisenkin kymmenen sekuntia. Tiian tapa ohjata on kadehdittavan luontevaa ja positiivista. 

Tunnin jälkeen oli hyvä mieli ja sopivan energinen olo. Olin tyytyväinen, että olin jaksanut koko tunnin ahertaa ja kuntouttaa lihaksiani. Lonkka ei tykännyt tästä liikunnasta ollenkaan kyttyrää, vaan päinvastoin tuntui, että käveleminen oli jopa helpompaa, kun lonkkaa tukevat lihakset olivat saaneet liikuntaa.

Torstaina oli sitten vuorossa Lavis-lavatanssijumppa. Ohjaajana tällä kertaa Jaana. Odotin tuntia innolla jo siitäkin näkökulmasta, että olin itse kouluttanut Jaanan Lavis-ohjaajaksi. Nyt pääsisin näkemään, kuinka ”suojattini” suoriutuisi ensimmäisestä ”TNV_Laviksestaan.

Alussa taas samat ongelmat kuin kevennetyssä kuntojumpassakin. Minusta tuntui, että olin menossa koko ajan ihan eri suuntaan kuin muut jumppaajat. Kun on pitkään saanut tanssia ja Lavistella vain oman pään mukaan, on tullut maneereita, joista on hyvin vaikea päästä eroon. Ohjaajalle tulee helposti tietynlainen tapa tehdä asioita, ja niistä eroon pääseminen on vaikeaa. Päätin kuitenkin, että en rupea sooloilemaan vaan pyrin seuraamaan ohjaajan kuvioita mahdollisimman tarkasti, vaikka sooloilu Laviksessa onkin sallittua.

Pian tanssi tempaisikin mukaansa ja nautin tanssin riemusta unohtaen omat ”rituaalini”. Jaana ohjasi selkeästi ja käytti ohjaamisessa hienosti sekä puhetta että elekieltä, joten seuraaminen oli helppoa ja vaivatonta. Kadehtien katsoin ohjaajan notkeaa lantion liikettä ja tyydyin itse vähän rauhallisemmin pyörittelemään omaa jäykkää keskivartaloani.

Tanssiessa musiikki vie mukanaan ja jokaisen oma tyyli on juuri se oikea.
Kuva: Pixabay.com

Tunti kului kuin siivillä ja tunnin jälkeen oli mukava hiki iholla. Rehellisesti tunnustan, että Laviksessa omat rajoitteet huomasi hieman paremmin kuin kuntojumpassa, mutta kun antoi itselleen luvan tehdä liikkeet omalla tahdilla ja kapasiteetilla niin tunnista pystyi nauttimaan. Jaana oli ohjaajana innostava ja hänen energinen asenteensa tarttui meihin ohjattaviinkin.

Oli mahtava huomata, että olemme saaneet seuraamme loistavia uusia Lavis-ohjaajia. Kouluttajana olen ylpeä suojateistani, jotka ovat sisäistäneet Laviksen ydinajatuksen hienosti, ja tuovat omaa uutta näkökulmaansa tähän rakkaaseen lajiin. On varmasti oikein virkistävää saada tähän suosittuun liikuntaryhmään uutta verta. Tulkaahan rohkeasti kokeilemaan, voin luvata, ettette pety!

Minä jatkan vielä hetken aikaa tätä kuntoutumistani ja palailen sitten pikkuhiljaa takaisin ohjaajan tehtäviin. Siihen asti nautin siitä, että voin joka päivä valita mitä hauskaa tänään tekisin ja kokeilla kaikkea uutta. Hyvää jumppasyksyä kaikille

Rakkaudella Tuija

Tuoreen ohjaajan tunnelmia

Kausi pärähti reippaasti käyntiin ja jälleen näkemisen riemu on ollut havaittavissa molemmin puolin niin jumppaajien kuin ohjaajienkin puolelta. Meidän seuramme uudet ohajaajatkin ovat päässeet jo vauhtiin. Jää on murrettu ja jumppakärpänen on puraissut tuoreita jumpanvetäjiämme. Seuraavaksi saadaankin lukea mietteitä tuoreen ohjaajan suusta, kun Kuksu kertoo ohjauksien aloituksestaan:

”Aloin suunnittelemaan ensimmäistä kuntojumpan ohjausta oikeastaan jo kesällä, kun kävin tutustumassa kokeneemman ohjaajan vetämään jumppaan. Omassa päässä alkoi jumpatessa pyöriä ideoita ja uusia juttuja omaan ohjelmaan. Laitoin aina ideoiden tullessa niitä ylös, mitä voisin tehdä jumpassa ja minkälaista musiikkia voisin soittaa.

Kuva Arek Socha Pixabaystä

TNV:n jumppatarjonnasta saimme uusina ohjaajina vastuullemme yhdessä Tainan kanssa Putaan kuntojumpanvedon maanantaisin. Muutama viikko ennen jumppien aloitusta varmistui, että aloitan jumpat ja vedän kaksi ensimmäistä kertaa. Silloin aloitin virallisesti suunnittelun ja kävin liikkeitä kotona läpi ja soitin biisejä ja yritin saada niistä hyvää buustia jumppaan.

Viikonloppuna ennen maanantaita 31.8. alkoi hiipiä epätoivo puseroon. Tuntui etten saa kasaan mitään hyvää tai toimivaa. Sain tukea toiselta ohjaajalta ja mieli koheni odottavaksi maanantaita kohtaan. Ensimmäinen ohjauspäivä koitti. Töissä olin malttamaton ja tarkkailin kelloa joka välissä. Tuntui, että välistä aika meni todella nopeaa ja välistä madellen tosi hitaasti. Ajankulu tuntui puuduttavalta. Jumpalle lähdin kuitenkin levollisin mielin ja olin luottavainen siihen, että ensimmäisille kerroille jumppaajat olisivat ymmärtäväisiä.

Ennen jumpan alkua kävimme kaikkia käytännön asioita lävitse ja samalla näin, kuinka paikalle alkoi valua porukkaa ja huomasin muutaman tutunkin tulleen paikalle. Paineet tuntuivat vain kasvavan. Enää ei kuitenkaan jännittänyt aloittaa, koska oli sellainen olo, että kaikki oli jo tehty, nyt vain mennään ja nautitaan.

Jumppa meni omalla kohdallani hikisissä merkeissä ja kaikki meni omasta mielestäni niin kuin pitikin. Haastavalta tuntui se, että pitäisi muistaa käyttää ääntä rohkeasti ja muistaa kertoa koko ajan mitä tehdään. Vaikka jumppataustaa minulta löytyykin, olen liikkunut aina omaksi ilokseni. Nyt koen, että tässä on minulle kehittymisen paikka osata kertoa ja sanoittaa jumppaohjelmani myös muille ihmisille. Tämän uskon kuitenkin olevan taito, mikä parantuu ajan kanssa. Kun tunti oli ohi ja sain jumppaajilta muutaman peukunkin ja jäinkin innokkaana odottamaan seuraavaa viikkoa ja tulevia ohjauskertoja.

Jumpilla nähdään!

T. Kuksu”

Kuva OpenIcons Pixabaystä

Liikuntaa koronan varjossa

Syksy saapuu ja yhtä paljon kuin lehtien kellastumista ja tunnelmallisia syysiltoja, on aina syksyisin odottanut uuden jumppakauden alkua. Niin on tänäkin vuonna, into jumpille on suuri, mutta elämme tällä hetkellä epävarmoja aikoja, jotka varjostavat kaikkea arkielämämme tekemistä. Monia varmasti mietityttää kuinka jumppaaminen onnistuu näin korona-aikana. Uskaltaako jumpalle lähteä?

Sosiaali- ja terveysministeriöltä tuli juuri suositus, että kokoontumisrajoituksena pidetään edelleen jatkossakin 500 hengen tilaisuuksia. Eli alle 500 hengen kokoontumiset ovat mahdollisia. Toki turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota pienimmissäkin tilaisuuksissa.  Tällä hetkellä koronatilanne Länsi-Pohjan alueella on maltillinen, joten sen puoleen tilanne on hyvä ja mahdollistaa uuden jumppakauden aloittamisen.

Ryhmiemme keskimääräinen henkilömäärä on aikaisempina vuosina pysytellyt 20-30 osallistujan tietämillä/jumppakerta,  ja parhaimmillaankin viime vuonna suurin yksittäinen osallistujamäärä oli  viidenkymmenen osallistujan paikkeilla joten alitamme reilusti annetut kokoontumissuositukset. Olemme myös laskeneet osallistumismääriä jäsentiedon ilmoittautumisjärjestelmässä, jotta ryhmäkoot pysyisivät hallinnassa. Seuramme tarjoamat jumpat ovat kokoontuneet pääsääntöisesti liikuntasaleissa, joten tilaa turvavälien pitämiseen löytyy hyvin.  Seura on myös panostanut käsihygienian tehostamiseen sekä tiedottaa jumppaajia tarvittavista varotoimista aktiivisesti.

Kuva Martin Slavoljubovski Pixabaystä

Jotta jumppahetki voisi edelleen tuoda jokaiselle meistä sen saman ansaitun tuokion arjen askareiden vastapainoksi, voimme jokainen vaikuttaa jumppien turvallisuuteen pitämällä kiinni muutamista ohjeista, joita olemme tähän alle laatineet:

  1. Älä tule sairaana jumpille.
  2. Noudata karanteeniohjeita, jos olet altistunut korona positiiviseen henkilöön tai olet palannut matkoilta alueelta, jossa esiintyy koronaa.
  3. Noudata hyvää käsihygieniaa ja pidä turvavälit.
  4. Siirry pukuhuoneesta jumppasaliin mahdollisimman pian, jossa tilaa on enemmän ja turvavälit säilyvät.
Kuva succo Pixabaystä

Monissa jumppapaikoissamme on mahdollisuus jättää ulkovaatteet esim. käytävälle tai tarjolla on useampi pukuhuone, joten tämäkin osaltaan helpottaa lähikontaktien ehkäisemisessä.  Välinejumpissa suosittelemme omien välineiden käyttöä. Toisaalta välineitä käytetään keskimäärin kerran viikossa, joten kontaminoituminen on melko epätodennäköistä. Yhdessä säännöistä kiinni pitämällä ja huolehtimalla omalta osaltamme turvaväleistä, luomme turvallisen jumppaamisympäristön ja turvaamme ehjän jumppakauden itsellemme sekä muille.

Kristallipalloa tulevaisuuden ennustamiseksi emme valitettavasti omista, mutta  me seurassa osaltamme pyrimme tekemään kaiken mahdollisen sen hyväksi, että saisimme vedettyä läpi ehjän ja turvallisen jumppasyksyn. Seuraamme ja noudatamme aktiivisesti valtakunnallisia ja paikallisia ohjeita. Nyt jos koskaan on seuramme motto terveysliikunnan puolestapuhujana ajankohtainen. Toivomme, että pystymme tarjoamaan tänä epävarmuuden aikana hyvää oloa ja mieltä tuottavan hetken itse kullekin edes hetkellisesti tarjoamalla monipuolisia ja terveyttä edistäviä jumppia kaikille.

Olet siis sydämellisesti tervetullut jumpillemme.

Toivottaa TNV:n ohjaajat

Kuva Gordon Johnson Pixabaystä

Uusia tuulia ohjaajarintamalla

Tasan viikko vielä ja jumpat alkavat! Syyskausi on ihan käsillä ja ohjaajana tunnen jo melkoista malttamattomuutta päästä ohjaamaan jälleen tunteja. Täytyy myöntää, että jonkin verran se myös jännittää, vaikka ohjaajakokemusta omalle kohdalleni onkin jo kertynyt noin kymmenen vuoden ajalta. Rupesinkin tässä miettimään, että mitenhän paljon jännittää heillä, jotka astuvat ohjaajan rooliin ensimmäistä kertaa TNV:n lavoille..?

Kesän aikana olemme saaneet ohjaajatiimiimme uusia energisiä ja intopinkeänä kautta odottavia ohjaajia! Pääset tutustumaan Tainaan ja Kuksuun tarkemmin sivustomme ohjaajaosiossa. Molemmilla ohjaajilla on tuttu tarina taustalla; joku kaveri on houkutellut tai innostanut heitä lähtemään ohjaajanhommiin. Kysyin hieman uusien ohjaajiemme tunnelmia näin tulevan kauden kynnyksellä.

Taina Kaasila

Taina on käynyt itsekin usean vuoden ajan jumpilla. Ohjaajamme Tiia on vähän väliä innostanut häntä lähtemään ohjauspuuhiin. Ajatus ohjaamisesta onkin muhinut hiljalleen Tainan mielessä jo jonkin aikaa. Kauden aloitus jännittää ihan hirveästi. Liikunta on kuitenkin aina ollut tärkeä osa hänen elämäänsä ja syksyn jumppia hän odottaa innolla. Jumppaajilta aloitteleva ohjaaja toivoo ymmärrystä.

Tuuli-Mari Ylönen (Kuksu)

Kuksun elämässä liikunta ja urheilu ovat kiinnostaneet aina. Toisten vetämillä tunneilla käydessään hän on saanut ajatuksen, että joskus voisi olla kiva myös itse ohjata. Työkaverin kautta ajatus sai lisäpontta ja mahdollistui. Alkava syyskausi jännittää hieman, mutta jännitys luultavasti laukeaa pian kun pääsee ensimmäisen jumpan vetämään. Jumpilta Kuksu odottaa itsensä haastamista ohjaajana ja uuden oppimista. Jumppaajille hänen terveisensä on, että pidetään jumpilla yllä hyvä fiilis ja rento meininki. Suoraa palautetta olisi myös mukava saada, jotta voisi kehittyä ohjaajana.

Kuva Andrzej Rembowski Pixabaystä

Ilmottautuminen sykyn tunneille on käynnistynyt tänään 24.8.. Jos et aiemmin ole käynyt tunneillamme, voit käydä tutustumassa niihin ensimmäisen viikon aikana eli 31.8.-6.9. maksutta. Me TNV:n ohjaajat, niin uudet kuin ”vanhatkin”, odotamme kaikki innolla alkavaa kautta ja toivotamme teidät tervetulleeksi tunneillemme!

Pian nähdään! 🙂

-Jaana